Koronaepidemia tuli ja verkkokauppa koki mullistuksen. Mutta miten? Asiakkaamme, teknologiayhtiö Qvik selvitti trendejä valtakunnallisella kyselytutkimuksella ja julkaisi tuloksista tiedotteen. Tämä osoitti jälleen kerran, kuinka toimiva viestinnän työkalu kyselytiedote voi olla.

verkkokauppa kysely tiedote media uutinen
Qvikin tiedote sai runsaasti huomiota mediassa. Kaikkiaan 14 tiedotusvälinettä julkaisi juttuja kyselyn tuloksista, joukossa muun muassa Kauppalehti, Tietoviikko, Markkinointi & Mainonta, maakuntalehti Kaleva ja maakuntalehti Keski-Uusimaa.
Aivela toimi Qvikin tukena sekä kyselyn suunnittelussa että mediaviestinnässä. Otapa yhteyttä, jos kaipaatte apua kyselyiden toteutukseen ja viestintään! Autamme mielellämme yhdessä kumppaniverkostomme kanssa.

Verkkkokauppa on paikka, jossa voi osoittaa tukea

Qvikin kyselyn keskeinen tulos oli, että korona on saanut suomalaiset tukiostoksille verkossa, vaikka rahasta tekee tiukkaa. Kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista haluaa nyt tukea lempikauppaansa, -brändiään tai -harrastustaan verkko-ostosten kautta.
Kyselyn mukaan nuoret ovat innostuneet tukiostoksista vanhempia sukupolvia enemmän. Lähes kuusi kymmenestä alle 25-vuotiaasta (59 prosenttia) kertoi osoittavansa uskollisuutta suosikilleen, ja samoin vastasi 55 prosenttia 25–34-vuotiaista.

Ennätysmäärä on ostanut verkosta

Koronaepidemia on ajanut suomalaiset verkkoon, kysely paljasti. Jo useampi kuin kahdeksan kymmenestä suomalaisesta (81 prosenttia) kertoi nyt ostavansa tuotteita tai palveluita verkosta. Heistä yli kolmasosa (37 prosenttia) uskoo tekevänsä verkko-ostoksia aiempaa enemmän koronakriisin jälkeen.
Yllättävä tulos oli kuitenkin se, että isänmaallisuus ei näy verkko-ostoksilla, sillä vain 15 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi arvostavansa sitä, että verkkokauppa on suomalainen.

Verkkokauppa voi myös nostaa tunteet pintaan

Kriisi myös herättää tunteita verkossa. Kyselyn mukaan useampi kuin joka toinen vastaajista (55 prosenttia) kokee, että huonosti toimiva tai vaikeakäyttöinen verkkokauppa ärsyttää nyt enemmän kuin ennen.
Verkkokaupasta siis on tullut ennätysmäisen tärkeä asia suomalaisille. Kaupankäynti ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Kyselyn mukaan runsas neljäsosa, 27 prosenttia, vastaajista on keskeyttänyt verkko-ostoksen, koska tekniikka petti.

Valtakunnallinen kysely tehtiin huhtikuussa

Qvik kartoitti suomalaisten suhtautumista verkkokauppaan valtakunnallisella kyselytutkimuksella huhtikuun puolivälissä. Verkkokauppa kyselyn mukaan on palveluita tai tuotteita myyvä verkkosivu tai sovellus. Kyselytiedote tuloksista julkaistiin 25.5. STT:n tiedotejakelupalvelun kautta.
Sähköiseen kyselyyn vastasi 1000 henkilöä, jotka ovat 18–75-vuotiaita. Vastaajista puolet oli miehiä ja puolet naisia, ja otos edustaa suomalaista aikuisväestöä. Sähköisen kyselytutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttia.
Tehdäänkö teillekin kyselyuutinen?
Ota yhteyttä, olemme mielellämme avuksi!

Seuraa viestintätoimisto Aivelaa Facebookissa, Instagramissa ja Linkedinissä!